Lainaa ilman luottotietoja

Luottotietojen menettäminen tai maksuhäiriömerkinnän saaminen luottotietorekisteriin vaikeuttaa varmasti lainan saamista. Se vaikeuttaa kaikkien lainojen, myös opinto- ja asuntolainojen saamista. Onko mitään tehtävissä, kun saanut tuon ikävän tahran omista tai toisten tyhmyyksistä omiin luottotietoihinsa? Voi olla, että menneisyydessä on suhtautunut liian huolettomasti raha-asioihin, tai on vakuuttanut jonkin toisen lainan ja joutunut maksumieheksi siinä kuitenkaan onnistumatta. Ehkä nykyinen elämäntilanne, useita vuosia merkinnän saamisen jälkeen, vaatisi lainan, jotta pääsisi esim. muuttamaan perheen kanssa uuteen kotiin. Onko siis mitään tehtävissä, vai onko peli menetetty? Lue eteenpäin, niin tiedät!

1. Lainamäärä

Valitse lainamäärä: 1000 - 50 000 EUR

2. Ikäsi?

Kuinka vanha olet?

3. Maksuhäiriömerkintä?

Hyväksyttävä

Ei

Kyllä

Maksuhäiriömerkintä

Maksuhäiriömerkintä eli luottotietojen menettäminen, on käytännössä sitä, kun lasku jää maksamatta ja laskunperijä vie laskun ulosoton hoidettavaksi. Kyseessä on pidempi aika, kun lasku on jäänyt roikkumaan eikä sitä ole saatu syystä tai toisesta maksettua. Jos lasku on erääntynyt pari viikkoa sitten, se ei mene normaalioloissa vielä perintään eikä siten ole uhkaamassa luottotietoja. Yleensä ulosotosta tulee vielä erillinen kirje, jossa kerrotaan tilanteesta. Näin ollen luottotietoja ei voi menettää ilman, että siitä tulee tieto. Omat luottotiedot voi tarkistaa usean eri tahon kautta. Näitä ovat esim. Suomen Asiakastieto Oy, Bisnode ja ulosottovirasto.

Laskun vakavuudesta riippuen maksuhäiriömerkintä säilyy tiedostoissa yleensä 2 – 4 vuotta, eikä merkintä häviä, vaikka laskun maksaisikin pois. Poikkeuksena on suppean ulosmittauksen seurauksena tullut merkintä ja sen laskun pois maksaminen. Merkintä on pyydettävä itse poistettavaksi tiedoista, sillä sitä ei poisteta automaattisesti.

Luottotietojen menettäminen vaikeuttaa useita arjen asioita, kuten asunnon vuokraamista, vakuutusten ottamista, työpaikan saamista ja lainansaantimahdollisuuksia. Onneksi on keinoja, jotka mahdollistavat normaalin elämisen maksuhäiriömerkinnästä huolimatta. Seuraavassa esimerkkejä, kuinka myös maksuhäiriömerkinnällä voi hakea lainaa. Maksuhäiriömerkinnän saamisen jälkeen on myös hyvä pysähtyä miettimään, olisiko kulutustottumuksissa parantamisen varaa ja onko uuden lainan ottaminen ylipäänsä järkevää.

Maksuhäiriömerkintä ja laina

Opiskelijat voivat hakea opintojensa tueksi opintolainaa. Opintolaina on myös yksi lainoista, joita voi vankoin perustein hakea maksuhäiriömerkinnän saanut henkilö. Ehtona ovat yksittäinen ja vähäinen häiriö merkinnöissä ja sen rekisteröimisestä kulunut pitkä aika, maksun suorittaminen ja nykyisten raha-asioiden hyvä hoitaminen. Lieventävä tekijä on myös se, jos olet ollut takaajana toisen lainalle ja menettänyt luottotietosi siitä syystä.

Lähes aina verkkosivuilla tehdyt luottohakemukset hylätään, sillä ne hälyttävät automaattisesti henkilötietojen perusteella maksuhäiriömerkinnästä. Useiden luotonmyöntäjien ehtoihin kuuluukin moitteettomat luottotiedot ilman maksuhäiriömerkintää. Monesti elävän ihmisen kanssa suoraan asioiminen auttaa asiaa, kuten myös näyttö säännöllisistä tuloista ja nykyisestä huolellisesta raha-asioiden hoidosta. Ota siis kasvotusten yhteyttä joko pankin asiakaspalvelijaan, taikka sähköisesti tai puhelimitse internetissä toimivien rahalaitosten asiakaspalvelijoihin. Huolehdi tarvittavista asiakirjoista ajoissa, jotta voit tarvittaessa esittää ne lainaneuvojalle. Joskus lainapäätöksen hylkääminen muuttuu puoltavaksi päätökseksi, mikäli lainalle on mahdollista saada vakuuksia tai takaajia ja sinulla on säännölliset tulot. Tämä riippuu täysin luotonmyöntäjästä.

Vaihtoehtoja

Ensimmäinen vaihtoehto on lainata sukulaisilta tai ystäviltä, mutta tätä vaihtoehtoa kannattaa harkita tarkkaan, ja nimenomaan lainaajan kannalta. Onko hänellä varaa lainata sinulle rahaa ilman, että se vaarantaa hänen taloutensa? Mitä jos hänelle tapahtuu jotain yllättävää ja hän tarvitseekin lainaamansa summan itse? Ystäviltä lainaamiseen ei luonnollisestikaan tarvitse puhtaita luottotietoja, mutta se voi suistaa ystävyyden huonoille teille ja jopa päättää sen kokonaan. Raha tekee ihmisistä ilkeitä.

Toinen vaihtoehto on varata neuvotteluaika omasta pankista, kerätä tarvittavat todistukset työstä, asunnosta, hoidetuista lainoista jne. ja keskustella mahdollisesta pienemmästä summasta kuin mitä oli aikeissa ottaa. Yleensä tämä ei ole ongelma, mikäli pystyy osoittamaan maksukykynsä ja huolellisen tapansa hoitaa raha-asioitaan.

Kolmas vaihtoehto on yrittää etsiä internetistä rahalaitos, joka myöntää pikalainaa myös luottotietonsa menettäneelle henkilölle. Yleensä nämä lainat ovat huippukalliita ja niiden saamisen eteen täytyy myös nähdä vaivaa. Pelkkä lomakkeen täyttäminen ei välttämättä riitä, vaan on otettava yhteys asiakaspalveluun.

Neljäs vaihtoehto on säästäminen ja hankintojen tekeminen vasta siinä vaiheessa, kun summa on kasassa. Tämä vie aikaa ja moni hyvä tilaisuus saattaa mennä sivu suun, mutta pidemmällä aikavälillä se näyttää uutta lainaa hakiessa hyvältä; hakijalla on pitkäjänteisyyttä ja päättäväisyyttä raha-asioissa.

Usein kysytyttyä

Kuinka vältän maksuhäiriömerkinnät?
– Laske taloutesi kulut joko sähköiseen tiedostoon tai paperille. Päivitä ja seuraa tietoja viikoittain tai kuukausittain. Hyvä konsti taloudenhoidossa on myös kerätä ostokuitteja ja seurata omaa kulutuskäyttäytymistä.
– Maksa laskut ajoissa, ja mikäli et pysty, ota heti yhteys laskuttajaan.
– Harkintaan kannattaa laittaa myös isomman lainan ottaminen, jotta pääset eroon useammasta pienestä lainasta ja niiden hoitokuluista. Tämä säästää monesti selvää rahaa.